supersankaritaitoni kehittyivät verrattain nopeasti.

mut tuntuu et on paljon räjähtelyy: lentelevii verkkoi, lentäähuristavia autoja


ja vähän asiaa. sädepyssyt rikki. en tiiä onks se semmost et oon tyhjä ihminen vai et ei vaan oo mitään ilmaistavaa.

tänään ki

pingviinit
yhteinen tuottaminen
typeryys



rakkaus on makeaa
hunajaa johon vois hukkua

elämässä vain yks hetki jolloin oikeasti tajuaa


blaa blaa


tänään ei kummempaa sanottavaa. pohdin pitäiskö opiskella uudelleen historiaa - lukion oppimäärä kadonnut pintamuistista - jos jonkinlaista uskottavuutta tai tarkkanäköisyyttä tahtois luoda romaaniin. haluaisin käsitellä kuitenkin jotain erikulttuureja, aikakausia tämmöstä. ehkä 77 eri mestaa niin kuin jeesus sanonut että 77 kertaa pitää pyytää anteeksi.

pohdiskelen miks esim michel houellebecq on mulle niin tärkeä ja mistä mä nautin kirjoittamisessa.

mä nautin vaikutelmien luomisesta. vaikutelmien joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä.

tää olis michelin suuntaista ajattelua, ja ehkä tutkailen sitä nyt itsessäni.

mun mielestä on ihanaa jotenkin teeskennellä jotain tietyntyyppistä ihmistä kirjoittaessani. ja saada semmonen onnistumisenkokemus siinä että olisi joku. ehkä se on semmonen narsistinen piirre. iloita siitä että pystyy vyöryttää mitä typerämpiä ja typerämpiä juttuja ilman että oikeastaan on mitään näkyvää syytä miksi niin pitäisi tehdä.

mutta tämähän ei ole koko totuus.

mutta tuo mulle tällä hetkellä tuottaa iloa. ihan kiintoisaa. michel. ahh.

hylkään tämän edelläesitellyn henkilögarderoobin ja ideat ainakin jossain määrin. michel houellebecq on hoitanut homman jo. aion keksiä jotain muuta. tietty harmittaa päästää irti ideoista mitä kauheasti rakasti, mut toisaalt niist ideoist on jotain saanut irti ja sit aika liikkua etiäppäin.

kyseenalaistan itseni kirjoittajana todella paljon. mulla on niinku "uskoa", holtitonta ja hyvälaatuista, mutta varsinaisesti mulla ei ole käsitystä omista kyvyistäni tai oikein mistään. oon semmonen ihminen joka pyrkii elämään nykyhetkeä mahdollisuuksiensa mukaan, niinpä tähänkin ideaan uskoin ihan kybällä mutta michel houellebecq on hoitanut sen jo.

jos haluan keksiä jotain, mun täytyy keksiä jotain muuta: jumittuminen michel houellebecqiin olis vaan merkki siitä etten usko että voin ilmaista sanomaani muuten kuin äärimmäisen kyynisyyden kautta. (mutta kun se kyynisyys on niin kaunista!) tavallaan herätys tuli siinä vaiheessa ku nmietin mikä kustantaja haluais julkasta michel houellebecq imitaation.

ehkä, ehkä, ehkä on mahdollista luodakin jonkinlainen oma visio, täysin omanlaisensa, olenhan kuitenkin luova ihminen. mulla on alitajuntainen pelko että joka kerta kun päästän irti, se merkitsee että menetän jotain ikuisiksi ajoiksi. no niinhän se on, mutta ei sen pitäisi sitä tarkoittaa että jos yks idea menee roskakoriin niin "mitään ei tule sen tilalle enää koskaan apua apua apua."

tuskallisinta olisi ettei kirjoittaisi romaania. vaan esimerkiksi runoteoksen. yrjöttää pelkkä ajatuskin. miksi? se tuntuis niinkuin alistumiselta. alistumiselta mihin? omaan luonteenlaatuunsa - ehkä olenkin totta vie enemmän runoilija kuin romaanitar. oon melkee paniikissa tätä ajatellessa. romaani olis niin paljon komeempi juttu!




ja tämä on semmoista kasvamista... :)




matka jatkuu ->>>>

naistenlehdentoimittajan tarina ~ ~ ~

Harri kertoo:



"Tutustuimme yhteisen ystävän syntymäpäivillä.

Ensitreffit ilmeiset ja kiihkeät.

Kosinta metsätiellä.

Häistä halusimme luoda täydellisen päivän. Romantiikka jota emme koskaan tulisi unohtamaan. Naimisiin voi mennä vain kerran.



Vielä yksi huippukohta odottaa: katharttinen anteeksianto."

ajatus: kalman linja kirjoittajan työssä.

hahmo lähtee

Ensimmäinen ilta kun tahdoitkin lähteä pois luotani. Se oli mielestäsi hyvä idea. Hyvä ideasi löi minua palleaan.

http://youtu.be/0ZvwykzRTjA

historian siipien värinää

Seuraava muotisuuntaus tuhoutuvassa maailmassa oli rintojen keinotekoinen pienentäminen plastiikkakirurgian keinoin. Kansallista hengennostatusta pidettiin niin tärkeänä, ettei halukkaiden tarvinnut maksaa kalliista yksityisklinikkakäynneistä tai zeppeliinin paikkalipuista kohti halvempia klinikoita Savimaassa tai Eeslanissa. Sairaaloissa umpisuoli- ja polvivammapotilaiden hoitoa lykättiin, eräällä tapaa pyrittiin lykkäämään sivuun ja unohtamaan.

Kriittisiä ääniä ei kuulunut. Ei puolustajia luonnollisenkokoisille rinnoille: kun oli ollut kyseessä rintojen suurentaminen kuului tapoihin paheksua joko kulttuurin tai yksilön ulkonäkökeskeisyyttä, joskus kumpaakin.

Hiljaisuus syntyi syväksi kun tuhannet ja tuhannet kansalaiset hyödyntivät kansalaisoikeuttaan ja tyhjensivät vaivalloisiksiyhtäkkiäkäyneet rasvaiset tissinsä, luovuttaen ihransa kirurgien kissojen kätevästi pakastettavaksi ja sulatettavaksi iltapalaksi. Sillä kevyempinä he leikkauksesta toivuttueen kulkivat, selkä suorempana. Leikkauksen läpikäyneet tunsivat tuntevansa sisäpiirin, kuuluvansa kansallisen terveyden valvojiin. He saattoivat huudella kaduilla: "Mitä rintakarvasi peittävätkään? Shrink dee, get the cup B!" Sen enempää härskeyksiin menemättä, tässä on tullut kuvattua tuon ajankohdan ilmiö. Silloin pienennettiin rintoja; rintojenkoosta riippumatta sinulla oli mahdollisuus sanoa rintojesi olevan liian suuret, ja saada hoitoa.

catastrophe district

en osaa olla ilman sinua.
soitat kitaraa.
en osaa olla ilman sinua.
soitat pianoa.

jonain päivänä aurinko paistaa!
paistaa taas! ja silkkiniityllä pelataan jalkapalloa
sadekuuroon asti
sadekuuroon asti

elämän antamassa loisteessa
haluan kävellä vierelläsi
hymyni loppumattomana hyökynä
tunnen hengityksesi ja
varjosi heittäytyy minua auringolta suojaamaan

jonain päivänä aurinko loistaa!
loistaa taas! silkkiniityllä pelataan jalkapalloa
kysyt tahdonko tanssia kanssasi
aiot lopettaa kitaransoiton
haluat vain tanssia
jäädä penkille katsomaan kanssani
miten sadekuuro puhdistaa kentän pelaajista
ja sinä jäät kanssani

hymyilen pienesti
sille ettei maailma minua pettänytkään

& 57 90 000 ?? 1118& 333 444 872 1

henkilöhahmo: neiti Catastrophe District

neiti, teitä odottaa puhelu kuvastimessa
jumala soittaa teidän arvollenne
hän pahoittelee suorittamaansa virhettä
ja lupaa avaavansa hautausmaan itäportin kello viideltä tänään iltapäivällä
mutta menkää toki itse kuuntelemaan mitä hänellä on sanottavanaan.

jumala saanko puhutella teitä, jos pidän kieleni keskelle suuta?
vai rankaisetko minua? mistä sinä rankaiset minua? siitäkö
etten osaa olla ilman sinua?
olen kiusankappale
mutta olen rakastettusi



avaan hautausmaan itäportin kello viideltä tänään iltapäivällä
jos tahdotte tavata kuolleita sukulaisianne -
tehkää hyvin ja tulkaa.

henkilöhahmo: neiti Catastrophe District

Minä haluan alkaa kuuluisaksi. Niinkuin äiti Amma tai vähintään niinkuin Ibi Love.

Nauroin äsken liian lujaa. Herkkä poika meni sekaisin. Sitten hän oli sekaisin 8 tuntia. Minua itkettää. Ja minä huusin hänelle. Sitten yritin potkia häntä. Sitten yritin olla olevinani. Sitten rakastuin taas. Mut joo, ei siit sen enempää.

Mikä on tämä asia kun asiat menee jonkinlaiseen villalankasotkuun aina ennemmin tai myöhemmin, eikä tiedä mistä keriä auki. Solmuthan vain menevät tiukemmalle jos niitä yrittää ratkoa.




Milloin kokisin sen ilon että maailma kysyisi minulta mielipidettä ennenkuin antaisi asioiden tapahtua?

pakko kokeilla kirjoittaa kirja, pakko saada varmuus


kertokaa onko jumalaa olemassa

ikuisuus kanssasi ihminen

sain kenet
eniten halusin


tuoksut käsilläni
olisinpa käsivarsillasi



ikuisuus kanssasi ihminen



sain itseni
jostain koirankujeesta kii


ja sitten hiljaa hyvästelin




kerään yhä pyykkiä lattioiltasi

sanon etten pysty viemään sitä sinulta

mutta nauran täällä ääneti kolkkoa naurua



hyväksy minut tällaisena tai älä
sitten hiljaa hyvästelin

leikitäänkö
elämää

ei tätä olisi kukaan koskaan nähnyt
tätä surua
ei missään koko maailmassa
eikä toisilla planeetoilla

tunteet kutittaa iholla
hiljaa kuin kevättuuli



hetken olen oma itseni
rakkauden kanssa sinut

ja hetken oma itseni

Kerron mielentiloistani


Kirjailijaksi/kirjoittajaksi kasvaminen





minulla on päässäni laatikko
josta kuvittelen piirtyvän kuvan eteeni paperille
kaikille nähtäväks
ja toi laatikko, se ei ees oo niin että tietäisin siitä


tai et valitsisin

mut sit kasvaisin kuin profeetta tehtävänsä kanssa


on kaamea epätoivo ja pimeä, miksi maaailma annoit minulle tehtävän jota en pysty toteuttamaan,

olen heikko, surullinen, hahrainen, egomaaninen, epärealistinen, syntymätön
miksi olen lahjaton? onko reilua yrittää nyppiä snautserinturkki siistiksi jos koira ei alunperinkään ollenkaan tahtonut näyttää miltään?

tee väkivaltaa vallatulle.




oon profeetta inkaia. mul on rakkauden nimi.

--------------------------------

pahint romaanissani on se että jos sitä ei julkaista, niin homma on ajanhukkaa. ajanhukkaa ei ole mikään muu yhtä pahasti kuin todella kovaa yrittäminen ja siitä huolimatta epäonnistuminen.

oon alkanut suunnitella romaanin kronologist etenemist: alku, keskikohta ja loppu. liitukauden mereen viittaamisesta tulee yks sellainen toistuva juttu. tai enhän mä voi vielä sanoa minkä aikakauden merestä, mutta siihen tulis kuitenki jotai semmost vesiteemaa. ajattelin et kolmannessa osassa, jonka nimi olis "expanded minds talk about ideas" satais vettä ihan kokoajan. ilmastonmuutos, nääs.

tuntuu tosi kivalta ja rakastetulta paneutuessa keksimään minkälaisia pikku tarinoita romaaniin vois ympätä, ihan itse keksiä jotain hulluja juttuja - ilmaista jotain mitä on ollut mielessä pitkään, kuten noi kalat. ihan itsekkäästi noin vaan saan kelailla kaikenlaista hauskaa. vaik enhän mä tiedä mitä täst tulee, mut välil tuntuu et täytyy vaan edetä ja kehittyä ja tehdä huolimatta siitä ettei ole mitään takeita kuin jokseenkin 200% inspiraatio tai usko tai joku.

siks just märehdin sitä et olen profeetta: mä joudun tekemään tätä ja asettamaan itseni hyvin alttiiksi: mä periaatteessa olen erittäin sitoutunut sisäisesti ja uskon ideaan jonka toteutumisesta mulla ei ole mitään varmaa tietoa. alkuvaiheillahan mä sanoin ääneenkiin että mä en kirjoita kirjaa vaan mun sivupersoona. mua kuumottaa niskapiissä kun tajuan aina joka toinen päivä että kirjoittamiseni on jonkinlainen ansa, jonkinlainen hyvältä kuulostava tarjous johon oon tyhmyyttäni tarttunut ja koko juttu on oikeastaan vaan pelkkä muistutus siitä että olen hyväuskoinen. no siis, edellises kappalees kuvasin että kalojen ajatteleminen on kivaa, niin on tää toisaalta ajanut mua myös asioihin mitä en muuten olis kokenut.





mullaon taiteellinen avustaja, yhteistyökumppani, orjuuttaja. tänään se on käskenyt keksiä novelliin käänteen. pitää yrittää vääntää jotain ettei se jätä mua kelvottomana.





tässäpä siis ajatuksiani, hajanaisia, mutta kuitenkin.

naistenlehdentoimittaja

Minulla on nykyään paljon virkeämpi ja terveempi olo. Se johtuu siitä että käyn aamuisin lenkillä. Ylläpidän kuntoa. Joskus sovimme iltaisin naapurin kanssa että otan hänen ajokoiransa Mukaan lenkille. Silloin en kuuntele korvalappustereoista Maija Vilkkumaan laulua Huomenna on paremmin nonstoppina, vaan keskityn koiraan. Se pysähtelee kadunkulmissa. Fleksi antaa myöten. Omakotialueella on miellyttävä juosta. Alitan moottoritien tunnelilla, annan autojen vauhdin vinkua ja kohista kaikkialla ympärillä.

Ostin sykemittarin viime viikolla. En ole jaksanut tutustua kaikkiin toimintoihin, mutta tärkeimmät olen ymmärtänyt. 130/75. Edistystään on miellyttävää seurata, ja huomaan sen käytännössäkin. Koirasta voi myös seurata - juoksemmeko rinnakkain vai onko se monta metriä edelläni. Kierrämme yleensä vielä puiston ja sitten takaisin samaa reittiä kotiin. Heitän koiran takaisin naapuriin, joskus niin kiireellä päästä suihkuun että soitan vain ovikelloa ja kiinnitän Mukaan fleksistä valkoiseen pylvääseen autokatokseen.

Olli on laittanut aamupalaa ja Lilli onkin jo pöydän ääressä hymyillen puuroa mättämässä. Pussaan kumpaakin ja rymistelen suihkuun pystymättä vieläkään täysin pysähtymään. Elämänilo! Laitan kylpyammeen tulpan paikoilleen, päästän veden valumaan ja siinä vaiheessa vasta pystyn pysähtymään, hymyilemään vielä kerran aamun kylmälle kostealle autuudelle joka on jäänyt hivelemään verisuoniani. Venyttelen ja asettaudun kylpyammeeseen veden yhä sohistessa itseään luoksensa. Nauran. Kurottaudun laittamaan radion päälle. Huone on höyryinen. Nousen ammeesta, ravistelen itseäni nauttien sekavasta tilasta erilaisten aistielämysten tehdessä oloni oikein eläväksi. Vessan lattia tuntuu kylmältä varpaissa.

Pyörittelen varpaita vielä aamiaispöydässäkin. Sitten syön kiiviä, rusinoita ja banaania ohrapuurossa. Näin päiväni käynnistyvät nykyään!

teksti (henkilöhahmo: elokuvaohjaaja-henkilö)

Elokuvaohjauksen opintolinjalla kolmantena vuotena halusin tehdä pilaa pilapiirtäjistä. Kurssin nimi oli "Ihmiskeho".

Silmät.

Soitin sokeain keskusliittoon ja kyselin näyttelijöitä. "Tilaisuus tähdissä, korvaus on vaatimaton mutta ohjaajamme on mukava heppu."

Juoni menee suunnilleen sillä tavalla että kolme erimaalaista pilapiirtäjää on viettämässä iltaa yhdessä - kaikilla näkövamma. Litran vodkapullon jälkeen alkaa tulla puhetta huorista. Varovaisesti miehet vitsailevat mikäli heitä näkökyvyttömiä huijattaisiin ja naiselta löytyisikin alushoususta ylimääräistä tavaraa. Riski päätetään ottaa. Naista ei näytetä pätkässä, pelkästään erilaisia holtittomia, sumuisia ja lapulla peitettyjä silmiä. Ruotsalainen pilapiirtäjä saa naisen ensimmäisenä syliinsä. Hänen eleistään näkyy äärimmäinen vakavuus. Amerikkalainen naureskelee. Suomalainen nousee rehvakkaana ylös ja alkaa puhumaan. Äänet katovat filmistä yhtäkkiä ja hänen puheenvuoronsa jää ekspressiivisyydestä huolimatta katsojalta tavoittamatta. Lopussa näyttelijöiden nimet skrollautuvat Helsingin sanomien kansi taustanaan iättömyyteen.

Elokuva kuvattiin mustavalkoisena ja sain arvosanaksi 2.

Novelli (henkilöhahmo naistenlehdentoimittaja)

Novelliin tulisi keksiä käänne. Ei ole mitään sanottavaa. Aika on loppumassa. Piilottelen kahvihuoneessa.

Eilisyönä Harri soitti kolmelta. Tuntuu kuin jatkaisimme riitaa samasta kohtaa mistä se alkoi, uudelleen ja uudelleen samat vuorosanat sisälläni. Pääsin aika pian takaisin nukkumaan, mutta sitten unen kaappasi vaaleiden verhojen läpi lähes täyden kuun loimotus. Ylihuomenna se loistaisi täydellä voimalla eikä Lilli ainakaan nukkuisi kuin muutaman tunnin ja aamulla kumpikin väsyneenä kiukuttelisimme päivämme tuskaisiksi. Turha sitä miettiä nyt.

Olin itse valinnut aiheen mutta koin oloni poikkeuksellisen kyllästyneeksi. Työmaamiehien liikkeiden seuraaminen ikkunasta kiinnitti huomioni ja osa haastatteluraakamateriaalista lepäili kovalevyllä koskemattomana. Iltapäivällä olisi taas yksi tapaaminen, mutta täällä nojasin taas kahvihuoneessa valkoiseen seinään ja yritin ajatella en mitään. Kiertelin hiussuortuvista rullia, kun muutama työkaveri käveli sisään. Taidenäyttely, kursiivi, nokian konkurssi, berlusconin syntymäpäivät. Ryhdistäydyin ja aloin kerätä astioita pöydältä jotta heidän palaverilleen olisi paremmin tilaa. Aiheena olisi miten keksiä taas jokin tuore näkökulma presidentinvaaleihin (salamurhataan). Naurahdin mieleennousseelle ajatukselle toimittajien uteliaisuutensa ajamana organisoimalle suurenluokan vaalihuijaukselle ja kävelin huoneesta pois.

Tekstiviesti. "Taidan olla tavannut naisen. H." Tuijotin sanoja uskomatta. Uskomatta. Uskomatta.

Nytkö? Oli ohi?

Työhuoneessa purskahdin itkuun. Yritin välttää hysteeristä kuuluvuutta, mutta olin yksin huoneessa enkä uskonut kenenkään olevan siihen aikaan iltapäivästä lähihuoneissakaan. Olin väärässä, oveen koputettiin. Maitoisen lasin läpi tunnistin hahmon.

--------------------------------------------------------------

Riitan ajatuksista ei ikinä ottanut selkoa, mutta olin ottanut tavakseni kuunnella häntä ainakin silloin kun olin niin toivottomassa tilassa ettei kellään voisi olla vastauksia. Hän veti omaisensa menettäneiden tukiryhmää Kalliossa. Hän oli ammattilainen. Saatoin melkein kuvitella hänet mustassa asiallisessa jakkupuvussa vakuuttamassa huoneellista orpoja ja leskejä ettei hän ainakaan aio kuolla. Hän pyöräytti silmiään sellaisille luuloille. Hän laski kätensä olkapäälleni ja kysyi äkäisenä mihin asti Harri oli valvottanut minua viime yönä. Mumisin hämmentyneenä hänen intuitionsa osuvuudesta että vain puolisen tuntia. Sitten nauroin että voiton vei täysikuu! Riitta istui viereiselle tuolille. Nauroimme yhdessä ihmissusille ja hän kysyi miten artikkelini eteni. Käännyin tuijottamaan tietokoneen ruutua enkä oikein osannut sanoa mitään. Se on vaikeampaa kuin olisin arvannut, haastateltavien puheista ei saanut muodostettua kokonaiskuvaa. Huokaisin. Riitta naurahti ja kysyi lähtisinkö iltapäivällä hänen seurakseen kukkakauppaan - siskolla oli syntymäpäivä. Vilkaisin kelloa automaattisesti ja nyökkäsin. Sovimme tapaavamme aulassa varttia yli neljä. Poistuessaan hän vilkaisi minua nopeasti ja vakava kiilto silmissään. Älä jätä häntä. Hän jättää sinut, mutta älä jätä häntä.


-------------------------------------------------------------------------

Krysanteemipuska. Chrysos, kulta, anthemon, kukka. Runsasta loistoa. Nauroimme Riitan kanssa kukkakaupan tuoksuille. Kaikki sekaisin. Riitta laittoi nenänsä vihreään ruovikkoon ja oli sen jälkeen erottelevinaan sen ominaistuoksun ilmasta herkällä hajuaistilla. Kysyin mitä hän aikoi kirjoittaa ensi viikolla kolumniinsa. Ehkä jotain kukista, hän nauroi. Krysanteemeissa oli sateenkaarimaisesti keskustan ympärillä kolmea väriä. Riitan kolumneissa arkipäivän absurdiikka yhdistyi kriittisen mielen tuotoksiin, lopputulos oli iloisenvärinen ja hiukan terävä. Palstan nimi oli "Kyllä minä sen tiesin" ja sitä oli ilmestynyt kaksi vuotta viikoittain. Ajatukseni karkailivat novelliini. Alku, keskikohta, loppu, toisaalta tuntui merkityksettömältä luoda rakenteita asioille joihin painovoima ei vaikuttanut. Nonlineaarinen luonteeltaan. Sitten ajattelin artikkeliani. Minulla oli vain alku mielessä: aloittaisin Susanna Koskisen persoonaa esitellen. Kenties sveitsiläisen kuvanveistäjän, maalarin ja piirtäjän Alberto Giacomettin sanoja lainaten: "tiedän, mitä näen, vasta työskennellessäni". Äänimaailma voidaan ajatella vasta, kun kuvao n leikattu alustavaan rakenteeseensa ja muotoonsa.

Ostoksien jälkeen lähdimme kumpikin koteihimme. Kokkasin Lillille kanapastaa.

saanko vain laskea, rauhassa laskea nollasta kymmeneen, uudelleen uudelleen
voin sitten vastata kaikkiin kysymyksiin.

dissosiaatio =muistamattomuus

morsian ja sulho
kultaa ja hopeaa
niin hienoa hiejuvaa

häissäni mirhaa ja
elokuvistani tuttuja
palvelijoita

milloin olette viimeksi saaneet
viettää illan rauhassa
ilman ihailijoita
-kysyy hanna

pääsin taas leikkii messiasta. toivon et noi mielentilat vähän tasottuis että se oleellinen erottuis sieltä. siinä on se ekstaasi niin kova että se vie ittessään mukanaan. toisaalta välillä voi tehdä myös valintoja ja päättää olla lähtemättä siihen. mut oon tosi paljon onnellisempi silloin kun oon tyler durden kuin silloin kun oon se houkka jolla on vielä vähemmän kuin ei mitään.

ihan hullut kusetukset oli taas menos. ei mitään järkee, hävettää vähän. mut toisaalt messiuuteensa pulppuaminen on hyvä keino muuttaa itsensä vähän naurettavaksi ja hulluksi, jotenkin että seuralaisella on sitten oikeus itsellään päättää että haluaako se ottaa mitään vastaan. kai. en mä oikein tiedä. ja sitä paitsi on mullakin oikeuteni olla oma itseni. mun on jotenkin vaikea luopua siitä ajatuksesta nyt, kun koko ikänsä on miettinyt kuka oikein on, ja sitten nyt tajunnut, niin tuntuuhan siitä puhuminen paljon paremmalta kuin kieltää se.

kun mulla on niin vitun vaikeaa. nään että se on monen elämän valintojen ja halujen tulosta miltä musta tuntuu, ja esim. ens yönä mut hakataan ja raiskataan, toivon mukaan, koska on vaan pakko. siinä täytyy vetää jo aika kovaa se ärsyttäjän rooli, jos onnistun olen tyytyväinen, ja rakas ihminen tulee katsomaan itseään aivan uusin silmin. tai niin ajattelen, tunnen että tästä tulee hienoa. miten vitussa mulla on pokkaa? ehkä se tällä kertaa helpottaa. toivon niin. haluan nimittäin saada asioita paremmin järjestykseen. tietenkään aina ei ihan mahda paljon sille mitä tapahtuu, esim. tässä raiskaustapauksessa, mutta voi kuitenkin jotenkin yrittää tietoisesti yrittää ymmärtää minkä suhteen on edistyttävä. jos se ihminen pystyy auttaa mua olemaan vähemmän ärsyttävä, olen tyytyväinen. tosin en tiedä olenko yhtään mihinkään tyytyväinen ennen kuin mun sydän on palanut puhki.

pyyteetön rakkaus on se juttu. parit uhraukset tai ei, mut kuiteski semmost sinivihreää.





mul ei oo ihan toi pääkoppa kunnossa niin parempi vedota siihen että ei ihan tiedä mitä tekee.






toivon että tuleva näyttää.

mä en oo kirjottamassa kirjaa.

se oli harha, kai. vaikea oikeastaan sanoa, siinä vaiheessa kun ei tajua vielä mitään.




minä en ole kirjoittamassa kirjaa. se tuntuu jotenki lepposalta sanoa. olihan mulla ihan hyvä idea, mutta ei se sittenkään tainnut ihan mennä niin.

hmm. mä en oikein tajua että mitä tästä mun elämäst tulee, mut pyrin nyt sit yrittämään varmaan taas uudelt pohjalt. juu.

pohdin täs sen kannattavuutta että olisko pian hyvä aika lähteä sairaalareissulle. sieltähän niitä jeesuksia löytyisi enemmänkin, hahahahaha. niinhän oon kuullut sanottavan. joo, ihan tosi.

mä oon pahoillani et mä harrastan mielenterveydelläni järkyttelyä. se on vastoin moraalia, ja se on huonotapaista. mut mähän vaan kirjotan kirjaa. mä haluan painottaa mun kutsumuksen syvyyttä. ja sitä että vähemmästäkin selvisi.

Ramakrishna describes his first spiritual ecstasy at the age of six: while walking along the paddy fields, a flock of white cranes flying against a backdrop of dark thunder clouds caught his vision. He reportedly became so absorbed by this scene that he lost outward consciousness and experienced indescribable joy in that state. Ramakrishna reportedly had experiences of similar nature a few other times in his childhood—while worshipping the goddess Vishalakshi, and portraying god Shiva in a drama during Shivaratri festival. From his tenth or eleventh year on, the trances became common, and by the final years of his life, Ramakrishna's samādhi periods occurred almost daily.


elikkä tää olis mun tavoite. mun tavoite olis olla JOKA VITUN SEKUNTI SIELLÄ. no siis ei tietty tartte. mut niinku jos voi laittaa johonkin maalitaulun niin kyllä mulla olis tää sisäisesti tämännäköinen.

ihminen on tosi jumala ja tosi ihminen. eiku.


mua itkettää ihan hirveesti. kaikki on ihan hirveetä. mä olen hirveä, ja yritän tajuta sen, kai se täs hitaasti jotenki ilmaantuu. tuntuu hirveältä olla hirveä, se tuntuu niin hirveältä että siksi sitä ei viitsi tajutakaan. se on niin suuri rikos jumalaa ja ihmistä kohtaan, kumpaakin ja toisissaan kietoutuneina, niin mussa kuin kaikissa muissakin. en tiiä miks olen niin sokea. oon todella sokea ihminen, itsekeskeinen.

:(((((((


PASKAA!!!! IHAN HIRVEETÄ PASKAA!!!!!!!!

Messiaan seuraajaksialkamisen luulisi olevan helppoa. Testasin tänään ja jouduin vaan ravaamaan ämmän perässä. Kun tarjouduin maksamaan meille hampurilaiset ("Olen rikas!!!"), se suostui kääntämään päätä mun suuntaan ja mulkaisemaan. Sit me lähdin seurattavaks messiaaks mut siit ei sit taas tullut mitään: mut aina ei voi voittaa, ees lepposasti kisaillessa.

Messiaan miellyttämisen luulisi olevan helppoa. Mutta oikeasti se ei ole. Messias ei aina tippaakaan periksi. Totuudesta, nääs. Ne on ihme luikeroita. Niillä on aina keino kaivautua syvemmälle eikä halua jättää kaivautumatta.

Seuraajaksiryhtyminen olisi kuin vangitsemista. Ja mua ei ainakaan vangita, näh näh näh. Koska mua ei kiinnosta. Paskaakaan. Se on mun etuni. Olen liian suora, suorastaan villi! OOH MAAMAAMAMAMAAAAAA!!!!!!!!!!!!!

Täytyy uskaltaa enemmän.

Jos et anna itsestäsi ihmisyyttäsi, se menee toisen perässä ravaamiseksi, mukamas askeleiden katsomiseksi, vaikka tosiasiassa olet keskittynyt vain itseesi.

Messias ei ikinä pysähdy ennen kuin olet valmis juoksemaan ja hyppimään esteiden yli.

Koska ei ole tarvetta olla ihminen.

On niitä ketä huijataan ja niitä kenen kanssa huijataan. Tänään oli hyvä läppä Lauttasaaren Kujiksessa. Semmone juoppo yritti saada mult huomioo. Nauroin ihan sikapitkään. Sit lähdin sielt tuolit rymisten. Vaikee oikeastaan ees sanoo miks. Kai sen sit loppujenlopuks laskee niin et 1+1=1=2=10. Kellään ei ole omia intressejä. Kaikki intressit on jumalan intressejä. Sori vaan.

Hitto, tähän ei ollut tullut vieläkään vastausta:

Ahh, sorry anodyne oblivion, maybe I didnt sound too caring (you also say you dont know how to read people, so i suppose you just were not convinced about my idea, and i understand that very well).

Im very interested in this suffering phenomena, I have it too and I could relate to lot of things you told, not loving anyone, blaming myself about not loving, hating the loved one, and anger being the most real self-emotion etc. It is inspiring to read about your experiences somehow. Im actually writing a book about the subject, maybe you will hear about it someday and get the idea :D :D

harka: tyhma, itsepainen jq sensuelli: mut ei voi kuin uhrautuu, alistuu.

dramaattisuuden kasvaessa on pakko luottaa siihen mihin yleensakin: etta joku pelastaa. mieluummin olisin vaikka sinun orjasi, mutta mita sanot. kun olet ajan vanki.
kaikki keskustelevat mieleisesti; vain sina olet mita ei pitaisi.

oliskohan sekään nyt niin paha juttu jos joku uskois että oon messias. alkais vaikka seuraamaan. mitä se haittaa.

elämä on just tänään muuttunut niin oudoks että täytyy varmaan taas päästää irti. oon joku kolmoisagentti tai jotain. nelois. ihan mitä vaan, mihin vaan suuntaan, heruu. haha.

sitten toisaalta olen ihan normaali oma itseni, mutta olla normaali oma itsensä näyttää kokoajan oudommalta. kuka vittu mä oikein olen? mihin tämä vielä päätyy? siihen että pitää anoa että voiko SE sanoa että se ei usko mun olevan messias ja naida mua, pliiiiiiis... helvetti on irti jos et sitä tee, olet ainoain ja viimeinen toivo, mä tiiän, olen jumalan poika!!!!!

mulla on uusi rakastaja: englantilainen, isäni ikäinen tai vanhempi skorpionimies. se on musiikkimanageri: ehkä tieni tähtiin alkaa tästä. haluaisin tehdä rallin tai pari. olispa siistiä.

ps. exä, jos luet tätä, niin tiedoks sullekin siis.

huumaavan kuuman kesäaamun kukkaniitty perhosineen todellinen ja ikuinen arpi kivusta sykkivä tein tämän itse itselleni vuosisadat itsellesi kosta ja katso

kamalaa kun tulee varmaan ero aivan ihanassa suhteessa :((((((((((( voi nyyh nyyh nyyh nyyh nyyh... :( mä palvon ja rakastan enkä ole koskaan ollut niin onnellinen kuin sen miehen kanssa... mut joku ei vaan toimi :( pakko päästä vapauteen!!

tai on se aika avoin ihmis-suhde eikä voi oikein tietää mitä merkitsee "ero", mutta kuitenkin sille tulee jonkinlainen loppu koska en enää kestä omia sekavia tunteitani liittyen suhteessa olemiseen.


:(

oma identiteetti rules!

kirjoitin tällaisen pitkän jutun koska ajattelin että sillä saattaisi olla merkitystä mutta en ole varma uskoisiko kukaan että maailmat voi mennä sekaisin. ehkä jos sanon että mulla on sivupersoona, että mun persoona meni rikki poikki kahteen osaan - ehkä silloin voisi uskoa että tiedän mistä phuun?


Keskustelin eilen baarissa tähtitiedeopiskelijan kanssa. Kysyin rohkeasti jossain vaiheessa, jotain mielenkiintoisaa keskustelua provosoidakseni, uskooko kukaan seurueessa jumalaan. En määritellyt tarkemmin, ja kukaan ei uskonut. En itsekään tiedä minkätyyppiseen jumalaan uskoisin, jos sitä pitäisi jotenkin määritellä: sanoin että koen vahvasti että ihmiset elää "rajoittuneessa" tilassa sen suhteen mitä totuus on. Sanoin että mulla on fiilis että jumalallinen on niin lähellä huolimatta määrittelemättömyydestään, että voi kuvitella että jos sinkautuisi ilmakehän ulkopuolella, kokisi valtavasti valoa. Että heti jonkin rajan takana on jonkinlainen äärettömyys odottamassa, emme vain aina huomaa. No, vähän vaikea tällaista baarikeskustelua referoida ymmärrettäväksi, mutta tästä lähti mielenkiintoiset oivallukset käyntiin. Tähtitieteilijä aluksi yhtyi planeetta-ajatukseeni omasta näkökulmastaan niin että siitä tuli huvittavan runollista: selitti jotain siitä miten on ihan totta että ilmakehän molekyylit sitoo valosäteilyn. Ja itse ajattelin taivaankannen peittävän totuutta.

Sitten se jatkoi selittääkseen kaikenlaista omasta tieteellissävyisestä katsantokannastaan: "Ihmiskunta ei näe mitä on linnunradan keskustan toisella puolella. Valonnopeus on äärellinen joten emme koskaan havaitse kaikkea. Ihminen on tosi huono havaitsemaan." Näistä saatoin olla ihan rehellisesti samaa mieltä.

Keskustelu ajautui kysymykseen siitä minkälaista kovin mystisluonteisten ihmisten kanssa on keskustella (vittumaista kuulema!) kun yhteisymmärrystä ei synny. Homma päätyy johonkin sokeaaseen nahisteluun (olen itsekin syyllistynyt siihen). Miksi on niin vaikea tieteellisen ja metafyysisen kohdata, edes ihmisten huulilla?

Tieteentekeminen. Kun tehdään tutkimusta, niin täytyy sivuuttaa asiat mitä ei voida mitata. Tarkoituksena tieteessä on saada aikaan täsmällisiä tuloksia. Jotta voidaan saada tietoa KONKREETTISESTA maailmasta, ei ole tarkoitus tutkia epäkonkreettista maailmaa. Tiedesuuntautuneet ihmiset tietävät perustavansa käsityksensä säännöille, eivätkä väitäkään tietävänsä mitään asioista mistä ei voi tietää. Ei tehdä olettamuksia asioista mistä ei voi tehdä.

Hippien mielestä tiedeihmiset on rajoittuneita. He KOKEVAT jotakin SISÄLLÄÄN, joka aiheuttaa erilaisen näkökulman. Niin he ainakin uskovat.

Tieteessä ei mitä ilmeisimmin allekirjoiteta väitettä että olisi kannattavaa tutkimustulosten kannalta "uskoa siihen että joku on totta sen takia että uskoo sen olevan totta". Eli kokemus ei riitä todisteeksi.

Sitten hipit sanoo "no mut kvanttiteoria".





Oon vaan itse havainnut että kun esimerkiksi astrologiaa harrastavana kuulen väitteitä että "ihminen poimii vaan omaan valmiiseen käsitykseensä sopivia satunnaisia faktoja", niin se ei oman astrologiankokemukseni perusteella mua vakuuta, ja tuntuu että en saata uskoa sattumiin siinä määrin kuin miten ihmiset kai yleensä.

keskustelukumppanini kertoi esimerkkejä ihmisen aivojen kummallisuudesta: kertoi olevansa hyvin rationaallinen ihminen mutta nukkuessaan talossa jossa väitettiin kummittelevan, säikähteli talon rapsahduksia ja muita luonnollisia ääniä, vaikka saattoi jatkuvasti vakuuttaa itselleen järjellä oikein helposti että ei usko kummituksiin. että ihmisellä on puoli jolla kykenee loogiseen ajatteluun ja puoli jolla on keinot luoda meille erilaisia harhoja, tulkintaharhoja, mielikuvitusmaailmoja ja nämä toimii ikäänku tahdostapiittaamattomina (tai onko olemassa tahtoa jolla niitä voisi hallita?)

muistiinapanoistani ei selviä ihan mitä latuja keskustelu on sen jälkeen kulkenut, muistan vaan sen miten vaikea oli kirjoittaa ylös edes pientä osaa siitä, sitä hurjalta oivallukselta tuntunutta juttuja. se nimittäin tuntui rikkovan jotain ajattelun sääntöjä se miltä sen pohtiminen tuntui.

uskon että puhuimme tieteentekemisestä. siitä että kun tehdään tutkimusta, niin täytyy sivuuttaa asiat mitä ei voida mitata. tarkoituksena tieteessä on saada aikaan täsmällisiä tuloksia. tutkia KONKREETTISTA maailmaa. tällöin täytyy jättää epätarkkuuksia pois. tämän olen itse kuullut monta kertaa ja sitten hipit blaastaa sitä että "kaikki on yhtä", "tiede on paskaa" (itsekin olen tähän syyllistynyt ennenkuin tulin parempaan johtopäätökseen). ja tiedemiehet tietävät puolustavansa omaa näkökulmaansa aiheesta, sillä tiede perustuu tietyille säännöille joilla on merkitystä: kuten sille että ei väitetä että tiedetään jotain asioista mistä ei voi tietää. eli ollaan ihan rehellisiä sen oman maailmankuvan kanssa eikä tehdä olettamuksia asioista mistä ei voi tehdä.

tieteessä ei mitä ilmeisimmin allekirjoiteta väitettä että olisi kannattavaa tutkimustulosten kannalta "uskoa siihen että joku on totta sen takia että uskoo sen olevan totta".

eikö olekin kyse siitä?

valinta siinä että mitä merkitystä on (todennäköisesti tämä kuuluu sen kuuluisan atomi on aaltoliike/piste havaitsijasta riippuen -kysymyksen pariin) uskomisella, voisi ehkä esittyä jollain tapaa tällaisessakin kysymyksessä (tämän esitti tähtitietelijä ainakin sillä hetkellä hauskana tuntuvana esimerkkinä), miten tämä vertautuisi aivopuoliskoihin tai schrödingerin kissaan tai jotain?

on kaksi kämppistä, siisti ja sotkuinen.

sotkuinen ei välitä omista tai toisen teoista asunnossa.
siistillä välittää ja tilanne harmittaa sitä. suhteessa kämppikseensä sillä on kaksi vaihtoehtoa:
- aina siivota toisen jäljet
- olla välittämättä sen sotkuista

kumpikaan noista ei oikein välttämättä toimisi kämppiksenä ihmisenä eläessä, menis hermot. käytännön elämässähän esiintyy vaihtoehtoja. sotkuinen kämppis tuottaa kaaosta.

voitaisiin ajatella että tämmöisessä (matemaattisessa?) kysymyksessä on kyse jostain mitä meidän aivot meille väittää, kun me paradokseja pohditaan: että täytyisi olla jokin vastaus ongelmaan, tai että täytyisi valita. tieteessä faktaa etsittäessä perustetaan toiminta siihen että on mahdollista valita toinen vaihtoehdoista, true tai false. mutta jos ajatellaan että sekä mystisessä maailmankatsomuksessa joka "ei valitse, koska kaikki on yhtä" JA tieteellisessä maailmankuvassa olisi perusteita, mutta että niitä ei vain oltaisi täysin tuotu yhteen vielä, tai näkökulmat eivät ymmärrä toisiaan, niin johtuisiko se ymmärtämättömyys juuri siitä että kumpikaan keskustelukumppaneista (hippi vs. fyysikko) eivät täysin ymmärrä sitä miten useammat vaihtoehdot voivat olla totta samaan aikaan? fyysikko ei ymmärrä jumalan olevan absoluuttisesti olemassa, ja hippi ei ymmärrä miksi fyysikko uskoo omaan maailmankuvaansa, "kun se on rajoittunut".

kun tehdään tiedettä, tutkimustulokset, esim. jotain kvanttitodennäköisyyttä laskettaessa, kulkee, voitaisiin ajatella, filtterin läpi. sen filtterin läpi mitä ihminen PYSTYY havaita, mitä se PYSTYY valita näkevänsä. siisti kämppis valitsee miten toimia sotkuisen kämppiksen kanssa. sotkuinen kämppis luo kaaoksen jota siisti yrittää selvitellä?

mitä olisi elämä jos ei olisi sotkuista kämppistä ja kaaosta? pelkän logiikan maailmassa ei ole elämää. en tiedä mistä se johtuu, mutta pelkkä logiikka ei ole elämää, eihän? olen viettänyt pitkiä aikoja jumittuneena pelkkään rationaaliseen aivoon, tarkoitan sanojen ja lauseiden pitkiä pätkiä, jotka tavallaan eivät tuntuneet sisältävän mitään muuta kuin lausekkeita maailmasta, mutta jollain tapaa kokemus jäi vaillinaiseksi. tavallaan kaaokselle on tarve, koska vasta se luo monenlaisia maailmoja: jos olisi vain yhdenlainen maailma, mitään ei tapahtuisi? onko tämä totta? on pakko elää myös toisessa maailmassa?

sitten toisaalta pelkkä kaaoksen maailma ei tunnu hevin järkevältä myöskään. miten siellä mikään voisi olla olemassa koska mikään ei ole eroteltavissa? tälle ajatukselle ei sinänsä ole mitään perustelua, koska elämmekö täydellisessä kaaoksen maailmassa? elämmekö jos pystymme muodostamaan jollain ilveellä sääntöjä kuvaamaan sitä? täydellistä kaaoksen maailmaa ei ehkä pysty kuvaamaan.

fyysikko tarkastelee maailmaa kannalta jossa kaaoksen maailma on tutkittavissa, vaikka ei ymmärrettävissä. hippi kokee että jumala on olemassa.

tähtitieteilijä esitti jostain syystä, ehkä voitte rakkaat lukijat intuitiivisesti ymmärtääkin, miksi, että maailma jossa jumala ja logiikka menevät sekaisin, olisi jopa runollisen kuuloisesti ilmaistuna 'toinen todellisuus', meille tuntematon. siellä pätisivät jotenkin eri säännöt. se olisi elämä satunnaisgeneraattorin sisällä, ennen ulospullautettavan tuloksen syntymistä.

tähtitieteilijän näkemys oli, että näitä kahta maailmaa ei saa sekoittaa: jos soveltaa toista toiseen, tulee sotkua. näin ollen ei pidä perustella uskonnolla tai mystisillä tai maagisilla uskomuksilla tekoja konkreettisessa maailmassa, eikä tieteen pidä puuttua uskontoon.


entä jos jonain päivänä kaksi maailma olisivat yhtä?

ajattelen että ihminen elää ristiriidassa kahden maailman suhteen. ei tiedä mitä uskoa, kun järki sanoo sitten toisaalta muuta. järkihän sanoo aina sitä että asiat ovat esim. hallittavissa, että säännöt pitävät paikkansa. toisaalta ihmiskokemuksessa asia ei ole yleensä niin korostunut kuitenkaan, koska "intuitiivinen" puoli huomaamattamme laittaa meidät kokemaan, tuntemaan asioita. järki uskoo elävänsä oikeassa maailmassa, ja että POIKKEUKSET sen tuntemiin sääntöihin ovat joko ohitettavia asioita sen perusteella että ne eivät toimi oikein (onhan helppo ohittaa informaatiota joka ei kutsu? tai hakea vain tietoa joka vahvistaa omia valmiita käsityksiä?), tai ristiriitoja joita ei voida todentaa, jotka jäävät mysteeriksi.

mielestäni ihmiset elävät jotenkin vaillinaisessa tilassa silloin kun jokin jää mysteeriksi: näkemys ei ole kokonaisvaltainen. jos ihminen on tilassa missä toista maailmaa ei saisi soveltaa toiseen tai toista toiseen, koska siitä tulisi sotkua, on jossain oltava jotain mätää.

mulla puhkesi jonkinlainen sivupersoonahäiriö pari viikkoa sitten. tarkoitan ihan oikeaa ehkä kliinisesti todennettavaa tapausta. oon jotenkin nähnyt näitä eri puolia nyt sitten, ja myös sen olennaisimman: miltä tuntuu elää kun filttereiden toimintaperiaate on muuttunut olennaisesti tai niitä on jotenkin poistettu. en tiedä olisiko mahdollista kokea sitä niin moniulotteisesti ilman että mieli on jollain tapaa skitsofreeninen, koska useat eri kokemustavat melkeinpä eivät mahdu samaan päähän.

mutta mitä olisi elämä jos toinen todellisuus tulisi osaksi arkea? kokemuksena se on mielestäni miellyttävää, erittäin miellyttävää.

mun mielestä tän schrödinger katin keissi ei tarttisi olla mikään pelkkä teoria tai kvanttiteorian pelkkä teoria. se voi olla myös käytäntöä. hulluudeksi sitä kai kutsutaan ,mutta ihan miellyttävää hulluutta. itte koen että mulle on tapahtunut niin.

arvelen kesyttäneeni sivupersoonani joka esiintyy kirjailijana. onnistuin saamaan siltä sen mitä se multa piiloittelee: halun kirjoittaa kirjan. nyt mäkin haluan kirjoittaa ja uskon itseeni.

haluan tehdä paljon sisäistä työtä jotta nöyrtyminen ulkoisen työn edessä mahdollistuu. olen nimittäin, tai joku täällä on, nimittäin todella koppava, törkeä, hölmö ihminen joka ei OSAA pysähtyä miettimään sitä miten asioita voisi oikeasti tehdä, eikä pelkästään unelmooida etc. heh.

voitin tricksterin!

jes!

http://www.astrologyweekly.com/forum/showthread.php?t=15216

I'm the only one left who remembers the Infinite Earths. You see, I know the truth. I remember all that happened, and I'm not going to forget. Worlds lived, worlds died. Nothing will ever be the same. But those were great days for me... I had a good friend in the good old days, really. He was the Anti-Monitor. He was going to give me a world to rule. Now he's gone, too. But that's okay with me. You see, I like to remember the past because those were better times than now. I mean, I'd rather live in the past than today, wouldn't you? I mean, nothing's ever certain anymore. Nothing's ever predictable like it used to be. These days... y-you just never know who's going to die... and who's going to live. ”

—Psycho Pirate, Crisis on Infinite Earths #12. p. 42.

Riddler

The Riddler's criminal modus operandi is so deeply ingrained into his personality that he is virtually powerless to stop himself from acting it out (as shown in his fourth comic book appearance). He cannot simply kill his opponents when he has the upper hand; he has to put them in a deathtrap to see if he can devise a life and death intellectual challenge that the hero cannot solve and escape. However, unlike many of Batman's themed enemies, Riddler's compulsion is quite flexible, allowing him to commit any crime as long as he can describe it in a riddle or puzzle.

After a teacher announces that a contest will be held over who can solve a puzzle the fastest, a young Edward Nigma (or Nashton at the time, according to some writers) sets his sights on winning this, craving the glory and satisfaction that will come with the victory. He sneaks into the school one night, takes the puzzle out of the teacher's desk, and practices it until he is able to solve it in under a minute. As predicted, he wins the contest and is given a book about riddles as a prize. His cheating rewarded, Edward embraced the mastery of puzzles of all kinds, eventually becoming a carnival employee who excelled at cheating his customers out of their money with his bizarre puzzles and mind games. He soon finds himself longing for greater challenges and thrills, and dons the guise of the Riddler to challenge Batman, who he believes could possibly be a worthy adversary for him.




Two-face

Eventually, in Arkham, the doctors in the asylum attempt to wean him off the coin by replacing it with a die and eventually a tarot deck, giving him 78 options. The treatment fails due to Dent being unable to make decisions. Batman returns the coin, telling him to use it to decide whether to kill him. He tells Batman that the coin landed scar face down, and Batman leaves safely, but the next scene shows the scar face up, meaning that he inexplicably chose to let Batman live due to it being April Fools' Day.[11][12]

alan ymmärtää täydellisen musertumisen syytäni tänään. mulla oli suunnitelmana kirjoittaa kirja jossa kirjailija yrittää kokoajan kusettaa olevansa messias. ja ajattelin olevani tuo kusettaja. nyt en oikein enää tiedä.

jotenkin tuo mutka oikistui. ehkei tarvitsekaan kusettaa niin hirveästi kokoajan. oon ihan rättipoikki. tämä on hirvee sisäinen työ, paljon suurempi kuin mitä ikinä kuvittelin. tämä elämä nimittäin. avautua rakkaudelle ja voittaa mielen voima. uhh.

on todettava että mulla puhkesi jonkinlainen sivupersoonaisuus pilvitripin myötä.

on olemassa kaksi versiota, tai ikäänkuin useampia hologrammeja mun kertojaminästäni.

mun käyttäytymistä tarkastelemalla voitaisiin varmaan todeta seuraavaa:

on olemassa uhkarohkea henkilö joka törsää rahaa koska uskoo olevansa kirjailija ja sen arvoinen. haastattelee ihmisiä, lukee iltapäivälehtiä ideoiden toivossa, lukee englannin poliittisesta järjestelmästä 1700-luvulla koska se mahdollisesti sivuaa kirjan erästä aihetta (mistäköhän sekin idea tuli), vetelee hullulla inspiraatiolla ja täydellisellä luottamuksella. kaikki tämä niinkuin viikon sisään niinkuin se olisi itsestäänselvyys ja parasta maailmassa. lähettää salaisia viestejä jälkimmäiselle henkilölle joissa kysyy miltä elämä tuntuu nyt kun kaikki on niin helvetin hyvin ja maagista.

sitten on olemassa tämä toinen joka on kyllästyä kuoliaaksi tässä ihmisten paskassa maailmassa eikä sillä oikeastaan ole hirveästi muistikuvia siitä mitä on tapahtunut, ja joka kokee suuria epäilyksiä kaiken suhteen. sen perusperiaate elämässä on säästää liekkiä ja pyrkiä selviämään hengissä.

oma mieleni pitää mua pilkkanaan, se on jotenki selvä. tai mä hämään itseäni tietämättä siitä oikein mitään.

äsken lausuin ystävälle ääneen miten mahdottoman tuskallinen paikka tämä on, että en edes osaa olla täällä, ja silmistäni alkoi tulvia rakkauden kyyneleitä, pyyteetöntä valuntaa.

ehkä noiden kahden kombo on jotain mikä mun täytyis oppia yhdistämään. ihan niinku ne olis 2 aivan eri ihmistä!!!!!!!! kuumottavinta ikinä. mut en valita, viimeinen viikko on ollut elämäni paras.

mitäköhän mulle oikein tapahtuu, milloinkohan tämä oikein loppuu, on jotenkin aika tuskallinen ajelu.

kirjani juoni haastaa mua ihmisenä syvällisesti. esim. tänään olen raskaana. tuntuu ihanan pehmeältä odottaa vauvaa.

nk. todellisuus ei oikein anna paljoa mihin nojata kun mielikuvitusmaailma on paljon selkeemmän tuntuinen.

olen niin tyytymätön kaikkeen ja tunne vaan pahenee ja pahenee. vai onko se sama kokoajan? helvetti on irti.

MARIA: elämä on kaaosta. on niin monta asiaa jotka voi mennä eri tavalla kuin odottaa, ja vaikka ne menis odotetulla tavalla, on silti niin monta osaa siinä kuviossa että lopputulos on kuitenkin eri kuin mitä kuvittelee.

on tuskallinen olo. on valtavaa yksinäisyyttä, suloisen surullista ja tuhottoman tuskallista. anelen vapautusta. mieleni etsii vapautusta. olen surkimus, heikko, eksyksissä. eikö kaikki voisi jo selvitä?

kai kuuluisi todeta että ihminen on valaistunut jo, ja niin kauan kuin sitä etsii, kusettaa itseään.

pyydän jumalalta apua että saisin elää triumfia joka hetki. mikäli tätä ei voida sallia, vaikka se tuntuisi niin kovin oikeudenmukaiselta, pyydän että triumfi räjäytetään ja oloani helpotetaan muin keinoin.

kiitos.

pakistanissa tulvia paenneet hämähäkit on kaikki mennyt puihin.

kaikenlaista opittavaa, postaan nyt senkin että löydän ajatukset tarvittaessa

Sateen piiskaamassa Rat Kingissä tuntuu melkein koko ajan olevan yö, mikä lienee tarkoitus myös symbolisella tasolla. Todellisuus piilottelee vaarallisessa hämärässä, jossain ihan lähellä mutta yhtä kaikki päähenkilön mielikuvituksen ulottumattomissa.

Näiden toteamusten jälkeen onkin sitten huonompien fiilisten vuoro, valitettavasti. Rat King sortuu yhteen ainokaiseen käsikirjoitusratkaisuun, mutta läpi sormien sitä ei voi parhaalla tahdollakaan katsoa.

”Suspension of disbelief” on tuttu käsite jokaiselle tarinankertojalle. Elokuvassa se merkitsee sitä, että katsoja hyväksyy elokuvan tapahtumaympäristön säännöt ja rajoitukset. Tämä hyväksyminen on vapaaehtoista ja usein sangen joustavaa.

Hyvän juonen äärellä olemme valmiita nielemään aika paljon. Yhteensattumia, ongelmien liian helppoja lutviutumisia, epätodennäköisiä tapahtumasarjoja ja ihmiskohtaloita, kaikkea sen sellaista. Jossain kohdin raja tulee silti vääjäämättä vastaan, ja Rat Kingin tapauksessa näin käy hyvin varhaisessa vaiheessa.

Rat Kingin juoni rakentuu ajatukselle kahden nuoren miehen niin suuresta samannäköisyydestä, että sitä eivät huomaa edes päähenkilön tyttöystävä ja äiti. Anteeksi nyt vaan, mutta tämä ei uppoa, tätä ei voi ”ostaa”.

Ettäkö äiti ei tunnistaisi omaa lastaan? Tyttöystävä ei vaistoaisi eroa toisen fyysisessä olemuksessa? Tämä saattaa kuulostaa yhteen asiaan takertumiselta monen hyvän puolen kustannuksella, mutta minkäs teet. Joskus kaikki on juuri näin pienestä kiinni.

Outi Heiskanen – 19.01.2012

http://www.skenet.fi/artikkeli/12/01/rat-king

Kotwica toimii jälleen sekä ohjaajana että käsikirjoittajana. Koti-ikävä (2005), Musta jää (2007) ja Rat King ovat käsikirjoituksina kunnianhimoisia, mutta sortuvat omaan näppäryyteensä. Rat King on niistä heikoin, itseensä käpertyvä "peli", jota Kotwica pelaa keksimillään säännöillä omaksi ilokseen. Katsoja jää leikistä ulkopuoliseksi.

Hannu Björkbacka

http://www.kp24.fi/Uutiset/Default.aspx?depid=221

työntekoa, ohh niin raskasta työntekoa:

kävin leffassa kattomassa suomalaisen uuden elokuvan rat king. sen perusidea on sama kuin mitä mä olen lähtenyt kahlailemaan elämässäni ja kirjaani varten: peli- addiktio, todellisuuspako, tricksterin esiinmarssi ja kauhu.

eka täytyy sanoa että leffan viimeinen kuva jäi karvojanostattavalla tavalla mieleen ja tunnenkin oloni hiukan nöyrtyneeksi samaan tapaan kuin leffan päähenkilön on ollut pakko tuntea. loppujenlopuksi pelaaminen on niin vaarallinen harrastus että tavallaan mikään ei riitä ennen kuin olet toteuttanut "last missionin" eli tappanut itsesi. "kaikki eskapismin tähden". oivalluksen painuminen dejavumaisesti otsalohkoon ja leffan muu moraalinen sisältö pysäytti hiukan ralliani.

totesin leffasta että se ei ole valtavan hyvä: siinä oli kuvattu aiheen perusdynamiikka, sijoitettu se johonkin ympäristöön ja kontekstiin, okei hyvä yritys, mutta hmm... siinä oli pientä moralistista viittausta nettipelien vaaroihin sillee että "no tän takia tää leffa on tärkeä" mutta sisältöä ei ollut kuitenkaan tarpeeks. visio ei kantanut mun mielestä kovin korkeelle. liian yksinkertainen tai liian epäuskottava. mun ratkaisuehdotus olis että soppa olis pitänyt pistää huomattavasti sekavammaksi, sillein se olisi ehkä ollut vaikuttavampi.

siitä luonnollisesti heräsi paniikinomaisia ajatuksia: en sitten tiedä mitä omasta kirjastani tulee tai voisi tulla: entä jos en käytäkään potentiaalia joka saatavilla on, vaan feilaan yhtä pahasti? se olisi kamalaa, mutta voisin ehkä hyväksyä sen jos se tricksterimäisesti kuitenkin täyttäisi paikkansa maailmassa. mut loppujenlopuksi kusettaminen ei oo kusettamista, mikä on aika nihkeetä mun mielestä. tietysti jos kusetat että kusetat että kusetat, ja osaat sen kaiken ilmaista täydellisesti, niin johan helpottuu - siihen vaan pitää olla nero, ja tietenkään en ole saavuttanut vielä mitään.

luen nyt leffan arvosteluja netistä ja vaikuttaa siltä että aihe mistä mäkin haluan kirjani kirjoittaa ja joka petri kotwicallekin on alitajunnasta jotenkin tupsahtanut, ei ole juurikaan tuttu medialle tai ihmisille. pistetään korvan taa.

----------------------

pohdin asiaa lisää ja voipi olla että sisäinen trickster on vienyt elokuvantekijää: joka on sitten keskittynyt vähemmän sanomaan ja siihen mitä aineksilla voisi tehdä parhaimmillaan kun on ollut jotain loppuunmiettimättömiä ja alhaisempia motiiveja kuten tehdä nuorisoleffa, tehdä kantaaottava leffa, päästä amerikanmarkkinoille, jaahas jaahas. sen sijaan että se olis kääntynyt sisäänpäin katsomaan miksi se haluaa kertoa sen tarinan, se on vain kertonut, tai ajatellut kertovansa.

ja entäs sit ne omat motiivini? kuului äsken kopsaus jostain päin taloa, lähden katsomaan että mitä siellä nyt on enkelit pudottanu mulle vihjaillakseen.

en tiedä miten netis pitäis lainata tekstejä oikein, mut näinkin siitä leffasta on nyt sanottu:

Teemoiltaan ja kuvailmaisultaan tumma teos näyttää keskustelunarvoista aihetta halventavalta pelleilyltä eikä miltään yhteiskunnallisesti valveutuneelta huutomerkiltä, ikävä kyllä.

elikkä siinä sanottu. pelleily. http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kulttuuri/elokuva/4954-rat-king-2012-pelihimo-pakottaa-nappulaa-vaaralliseen-shakkiin

en jaksais näin vanhalla iällä kirjoittaa enää mitään. pitääkö vielä kerran vääntäytyä hyvän edestä. tietenkin teen sen pyyteettömästi, mutta en voi sille mitään että ajattelen näin. mun puolestani elämä on jo aika loppuunkäsitelty juttu.

ihan vitun hauskaa. lähdin just äsken kusettamaan jonkun amerikkalaisen rajatilahäiriö-nettifoorumin tyyppiä että aion kirjoittaa kirjan häiriöstä josta se kärsii.

aluksi mä luulin että saisin sen ihmisen ihan niinku hyvin nopeaan ymmärtämään ongelmansa, nyt tuntuu siltä että sillä ihmisellä voi olla joku merkitys mun kirjan kannalta ja voimme käydä pidemmänkin vuoropuhelun. se on verbaalisesti taitava, kohta keski-ikäinen nainen. se kuvaa ongelmiaan hyvin tuskallisen kuuloisesti. aika rankkaa settiä. yritin just googlaamalla ja nettisanakirjojen avulla selvittää m iten nickin voisi kääntää:

the man is fallen indeed, when he is thus flattered. the anodyne draught of oblivion, thus drugged, is well calculated to preserve a galling wakefulness and feed a living ulcer of corroding memory. thus to administer the opiate potion of amnesty, powdered with all the ingredients of scorn and contempot, is to hold to his lips, instead of the balm of hurt minds, the cup of human misery full to the brim, and force him to drink it to the dregs.

yielding to reasons, at least as forcible as those which were to delicately urged in the compliment of the new year, the king of france will probably endeavor to forget these events, and that compliment.


edmund burke




(lol mitenköhän monta syöttiä sille pitää heittää jos se on yhtä epätoivoinen kuiin mä)

tuntuu niin kummalliselt, niin vitun kummalliselt, se et jossain vaiheessa ei oo enää väliä että kuka on. tai ei niinku oo kukaan. mikä se ilmiö oikein on? oonko mä siinä väärässä vai oikeessa? tai onko semmosta ku väärä ja oikee? tätä mä oon kai aina miettinyt. et saako kontrollin menettää - pitääkö hävetä jälkikäteen vai onko se niinku yks-hailee. teenkö mä pahoja asioita jos päästän irti? voiko jumalan lapsi tehä pahoja asioita? oi ei kai.

ainakin se olo on ihan miellyttävä. jotenkin ylivoimaisen miellyttävä verrattuna kaikenlaiseen. hyvä elämänvaihe varmaan tulos. vuhuu. pyrin siis kerää aineistoo, se nyt täs on kuitenki paljon tärkeämpää kuin omat olotilat. seurailen. vissii kundaliini tai jotain. cool.

uskon kans palvelevani jonkinlaista jumalallista tarkoitusta joka tapauksessa. niinku jos vaikka alan käyttäytyä oudosti, niin se on sit mun tehtäväni maan päällä nyt. tuntuu että ainakin osa musta on jotenkin päättänyt että millään ei oo enää mitään väliä. jos se riittää tekemään mut hulluksi, niin luotan et se on ihan oikein. kun ei se musta riipu kuinka pahasti käy. koska mä en oo tehny mitään tai jättäny tekemättä mitään ansaitsekseni sen. oon vaan jumalan hullu! oonko? nähtäväksi jää! rallalalalaalaa!!

nähdään, heippahei!

saan kaikkialta tällä hetkellä rahaa. olisi mulla sitä muutenkin, mutta sitten lähden vahingossa auttamaan ihmisiä niin ne palkitsee mut avokätisesti. yhden kadonneen kännykän palautus + yhden mummon serkulle soittaminen + random koiranulkoilutus (oli ihme hurtta) = 50 euroa. dokasin sen kyllä heti. pitäsköhän perustaa joku rahabisnes tai jotain ku oon niin rikas. mulla on 3800 euroa tilillä vaikka en ole tehnyt töitä pariin vuoteen tai jotain enkä ikinä kauheesti ajatellut raha-asioita. yhtäkkiä sitä vain alkoi kertymään! toisaalta en maksa vuokraa mistään kämpästä. vielä. haluaisin varmaan asua tapiolassa. tapiolan keskustassa. pistetään tilaukseen. mitäköhän muuta haluaisin? en täl hetkel tarvi mitään. kämpän kyl.

vaikeimmalta tuntuu se että miksi alkaisin rehelliseksi. kai se tulee mut palkitsemaan mutta vähän niheyttää kun ehti jo kerran aloittaa. mut kai se on jonkinlainen hybris joka kutsuu puoleensa. kyllähän mä tiedän miten mua huvittaa kun ajattelen onnistuvani valehtelemisessa. silloinhan se naurattaa kun sen tekee omien syittensä vuoksi. tai ei välttämättä, jos se toimii myös käänteisesti niin kuin mulla. ominaisuuden integrointi tulee kyllä olemaan tärkeää. ei ole tarkoitus pilata kaikkia ihmissuhteita vaikka hämmentäisikin sosiaalisuus. vähän vaikeaa. vähän vain. kaveri sanoi että mulla on syntax error maailman kanssa. se kai tarkoittaa jotain epäsynkkaa. jeps. mulla on jotain väärinpäin silloin kun se pitäis saada ulos, ei sen kummempaa kuitenkaan. siitä johtuu se miltä mun nämä kirjoituksetkin kuulostaa. mä kirjoitan tosissani mutta eri näkökulmasta. vitun vaikea joskus ilmaista itteään täsmällisesti kun takana kaikessa on se nauru mikä tulee siitä että kaikki on väärinpäin, jopa huonekalut. sit kans mä itte oon väärinpäin, ja se on tuskallisinta ja ihaninta.

ja sit ku pääkopas on ajatukset väärinpäin, kaikki muukin menee ihan sekaisin. ja no on mul muitaki vammoi. mut jeah.

ihminen on jumalan lapsi - huoleton.

kyl mä luulisin et aika monet tajuu kuitenkin mikä tää juttu on. onhan se niin kauheeeeen läpinäkyvää. ei mikään nätti kohtalo, muuten!

vapaus ei ole plin loppu. se on lku. ei ole mitään, minne mennä. vpaus on ensimmäinen ja viimein nasia pelissä.

niin olisin jonnekin halunnut kuulua,, ihmisten onneenn piilottaa murheeni, makaannurmikolla, niin vakvana, että tiedn oelvani hengissä vin rintkehän kohoilusta.

world explodes into one ecstasy, andi n finally gone, its gone from my shoulders, any riddle is solvedtthorugh, let me go, itis my time, free, free, hve you knon, every moment, i dontr regret that i lived so many uselss centuries.

valite sisäinen tai ulkonen nd draama

kännykän muistista jos se koht simahtaa ikuisiksajoiks:

sellaisin hetkinä joina muille oli mahdotontapitää mielipiteeesnä ä omana tietonaan, hän painui aavituksen verran sisäänpäin, j vältti toisten ihmiten elämiin sotkeutumista ti heidän arvostelemistaan vikka näki heikot khdatmillintarkasti. oli syynä lamaannttava pelko tai kiltteys, tuo voimallonen piirre. hän tarttu ihiljaisuuteensa kuingekko tassujensa imukupeilla akvarion kokoisen maailamnsa seinään.

hän rakastaa pelaamist mutta koska ei ole kovin älykäs, voittaa vain harvoin.1841 7092010

tai onko sittenkin jokin tekijä x jonka vain lääkäri tuntee ja voi määritellä papereissaan.

ihminen on syntynyt kuoleman kanssa. on hyvin paljon paikkoja joihin toista ei voi seurata

kun päätöksiä joutuu tekemäään kapean putken päässä, tietoisena siitä. mutta ei silti pääse sinne normaaliin.

mikä ihmeellinen maailma täynnä ihmisiä. jotka kiduttavat toisiaan ja ovat tappajia.. tekevät kaikenalista. itse tunnen sisälläni jtoain lämmintä. kenties rakkautta. oi kuinka siunattu olen!

lapsenrääpäle jokatehtiin selviämään.

suomuista rakennettu meri.

tuntuu kuin kirjottaisin väärini.hulluus väittää kiinteitä aineita lähteiiksi j meri, se suomuina aaltoaa. opinvain kuolleisiin luottamaan, katsomaank otiplaneettamme harvan kemin läpi muuttumattomuuksiin. äiti, etkö sinö seuraa mukanasinne missäsinä unohdut? eikö naapuri katso ikkunasta? tuuli iyksin maassa lopulta huopaantuu, eäimen pinnaksi. rakastan sinua, pingviini.

pelon murtaessa syädän - se on vain uusi etki jolloin on keskityttävä, mihin?

tahtoisin varmistua. vrmistua elämästä taitsestään, mutta miten siitä voi, kun se on luona ja luotavirtaava, vuorovesi. elämä on tulta, palaaikuisella liekillä, muttei koskaan palaa niin kuin oli, tulen räiske on tahtina salattu.voi pieru.

kuka on se joka prosessia on seuraamassa - siitä riippuu lopputulos.

syntyessään toteuttamaan tehtäväänsä ihminen saa plneetat seuraaksen.

ihmiset jää elämään meidän koteihin teelaatuina ja sydämiin arkipäiviin sormenpäään kokoisina kuvina.

tottumuksesta pelottaa mennä maailmaan, näin voimattomana. mutta aitdoimmillaan ihminen on pehmeä kuin pieni vauva eikä ole oppinut mitään.

slices of heaven, collecvtthem all, do like god - adjust. miehistä.

lohduttaa ain kovsti kun tietää että itsen kaltainen toinen on onnellinen, jopa ilman lääkkeitä. elämä on mahdollista.

isthere a place inthe orld silent enough?

testaa

hei ehkä tämä tulee viel tarpeeseenepäilen kyl koska google