pohdiskelen miks esim michel houellebecq on mulle niin tärkeä ja mistä mä nautin kirjoittamisessa.

mä nautin vaikutelmien luomisesta. vaikutelmien joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä.

tää olis michelin suuntaista ajattelua, ja ehkä tutkailen sitä nyt itsessäni.

mun mielestä on ihanaa jotenkin teeskennellä jotain tietyntyyppistä ihmistä kirjoittaessani. ja saada semmonen onnistumisenkokemus siinä että olisi joku. ehkä se on semmonen narsistinen piirre. iloita siitä että pystyy vyöryttää mitä typerämpiä ja typerämpiä juttuja ilman että oikeastaan on mitään näkyvää syytä miksi niin pitäisi tehdä.

mutta tämähän ei ole koko totuus.

mutta tuo mulle tällä hetkellä tuottaa iloa. ihan kiintoisaa. michel. ahh.