Sateen piiskaamassa Rat Kingissä tuntuu melkein koko ajan olevan yö, mikä lienee tarkoitus myös symbolisella tasolla. Todellisuus piilottelee vaarallisessa hämärässä, jossain ihan lähellä mutta yhtä kaikki päähenkilön mielikuvituksen ulottumattomissa.
Näiden toteamusten jälkeen onkin sitten huonompien fiilisten vuoro, valitettavasti. Rat King sortuu yhteen ainokaiseen käsikirjoitusratkaisuun, mutta läpi sormien sitä ei voi parhaalla tahdollakaan katsoa.
”Suspension of disbelief” on tuttu käsite jokaiselle tarinankertojalle. Elokuvassa se merkitsee sitä, että katsoja hyväksyy elokuvan tapahtumaympäristön säännöt ja rajoitukset. Tämä hyväksyminen on vapaaehtoista ja usein sangen joustavaa.
Hyvän juonen äärellä olemme valmiita nielemään aika paljon. Yhteensattumia, ongelmien liian helppoja lutviutumisia, epätodennäköisiä tapahtumasarjoja ja ihmiskohtaloita, kaikkea sen sellaista. Jossain kohdin raja tulee silti vääjäämättä vastaan, ja Rat Kingin tapauksessa näin käy hyvin varhaisessa vaiheessa.
Rat Kingin juoni rakentuu ajatukselle kahden nuoren miehen niin suuresta samannäköisyydestä, että sitä eivät huomaa edes päähenkilön tyttöystävä ja äiti. Anteeksi nyt vaan, mutta tämä ei uppoa, tätä ei voi ”ostaa”.
Ettäkö äiti ei tunnistaisi omaa lastaan? Tyttöystävä ei vaistoaisi eroa toisen fyysisessä olemuksessa? Tämä saattaa kuulostaa yhteen asiaan takertumiselta monen hyvän puolen kustannuksella, mutta minkäs teet. Joskus kaikki on juuri näin pienestä kiinni.
Outi Heiskanen – 19.01.2012
http://www.skenet.fi/artikkeli/12/01/rat-king
Kotwica toimii jälleen sekä ohjaajana että käsikirjoittajana. Koti-ikävä (2005), Musta jää (2007) ja Rat King ovat käsikirjoituksina kunnianhimoisia, mutta sortuvat omaan näppäryyteensä. Rat King on niistä heikoin, itseensä käpertyvä "peli", jota Kotwica pelaa keksimillään säännöillä omaksi ilokseen. Katsoja jää leikistä ulkopuoliseksi.
Hannu Björkbacka
http://www.kp24.fi/Uutiset/Default.aspx?depid=221
