Novelliin tulisi keksiä käänne. Ei ole mitään sanottavaa. Aika on loppumassa. Piilottelen kahvihuoneessa.
Eilisyönä Harri soitti kolmelta. Tuntuu kuin jatkaisimme riitaa samasta kohtaa mistä se alkoi, uudelleen ja uudelleen samat vuorosanat sisälläni. Pääsin aika pian takaisin nukkumaan, mutta sitten unen kaappasi vaaleiden verhojen läpi lähes täyden kuun loimotus. Ylihuomenna se loistaisi täydellä voimalla eikä Lilli ainakaan nukkuisi kuin muutaman tunnin ja aamulla kumpikin väsyneenä kiukuttelisimme päivämme tuskaisiksi. Turha sitä miettiä nyt.
Olin itse valinnut aiheen mutta koin oloni poikkeuksellisen kyllästyneeksi. Työmaamiehien liikkeiden seuraaminen ikkunasta kiinnitti huomioni ja osa haastatteluraakamateriaalista lepäili kovalevyllä koskemattomana. Iltapäivällä olisi taas yksi tapaaminen, mutta täällä nojasin taas kahvihuoneessa valkoiseen seinään ja yritin ajatella en mitään. Kiertelin hiussuortuvista rullia, kun muutama työkaveri käveli sisään. Taidenäyttely, kursiivi, nokian konkurssi, berlusconin syntymäpäivät. Ryhdistäydyin ja aloin kerätä astioita pöydältä jotta heidän palaverilleen olisi paremmin tilaa. Aiheena olisi miten keksiä taas jokin tuore näkökulma presidentinvaaleihin (salamurhataan). Naurahdin mieleennousseelle ajatukselle toimittajien uteliaisuutensa ajamana organisoimalle suurenluokan vaalihuijaukselle ja kävelin huoneesta pois.
Tekstiviesti. "Taidan olla tavannut naisen. H." Tuijotin sanoja uskomatta. Uskomatta. Uskomatta.
Nytkö? Oli ohi?
Työhuoneessa purskahdin itkuun. Yritin välttää hysteeristä kuuluvuutta, mutta olin yksin huoneessa enkä uskonut kenenkään olevan siihen aikaan iltapäivästä lähihuoneissakaan. Olin väärässä, oveen koputettiin. Maitoisen lasin läpi tunnistin hahmon.
--------------------------------------------------------------
Riitan ajatuksista ei ikinä ottanut selkoa, mutta olin ottanut tavakseni kuunnella häntä ainakin silloin kun olin niin toivottomassa tilassa ettei kellään voisi olla vastauksia. Hän veti omaisensa menettäneiden tukiryhmää Kalliossa. Hän oli ammattilainen. Saatoin melkein kuvitella hänet mustassa asiallisessa jakkupuvussa vakuuttamassa huoneellista orpoja ja leskejä ettei hän ainakaan aio kuolla. Hän pyöräytti silmiään sellaisille luuloille. Hän laski kätensä olkapäälleni ja kysyi äkäisenä mihin asti Harri oli valvottanut minua viime yönä. Mumisin hämmentyneenä hänen intuitionsa osuvuudesta että vain puolisen tuntia. Sitten nauroin että voiton vei täysikuu! Riitta istui viereiselle tuolille. Nauroimme yhdessä ihmissusille ja hän kysyi miten artikkelini eteni. Käännyin tuijottamaan tietokoneen ruutua enkä oikein osannut sanoa mitään. Se on vaikeampaa kuin olisin arvannut, haastateltavien puheista ei saanut muodostettua kokonaiskuvaa. Huokaisin. Riitta naurahti ja kysyi lähtisinkö iltapäivällä hänen seurakseen kukkakauppaan - siskolla oli syntymäpäivä. Vilkaisin kelloa automaattisesti ja nyökkäsin. Sovimme tapaavamme aulassa varttia yli neljä. Poistuessaan hän vilkaisi minua nopeasti ja vakava kiilto silmissään. Älä jätä häntä. Hän jättää sinut, mutta älä jätä häntä.
-------------------------------------------------------------------------
Krysanteemipuska. Chrysos, kulta, anthemon, kukka. Runsasta loistoa. Nauroimme Riitan kanssa kukkakaupan tuoksuille. Kaikki sekaisin. Riitta laittoi nenänsä vihreään ruovikkoon ja oli sen jälkeen erottelevinaan sen ominaistuoksun ilmasta herkällä hajuaistilla. Kysyin mitä hän aikoi kirjoittaa ensi viikolla kolumniinsa. Ehkä jotain kukista, hän nauroi. Krysanteemeissa oli sateenkaarimaisesti keskustan ympärillä kolmea väriä. Riitan kolumneissa arkipäivän absurdiikka yhdistyi kriittisen mielen tuotoksiin, lopputulos oli iloisenvärinen ja hiukan terävä. Palstan nimi oli "Kyllä minä sen tiesin" ja sitä oli ilmestynyt kaksi vuotta viikoittain. Ajatukseni karkailivat novelliini. Alku, keskikohta, loppu, toisaalta tuntui merkityksettömältä luoda rakenteita asioille joihin painovoima ei vaikuttanut. Nonlineaarinen luonteeltaan. Sitten ajattelin artikkeliani. Minulla oli vain alku mielessä: aloittaisin Susanna Koskisen persoonaa esitellen. Kenties sveitsiläisen kuvanveistäjän, maalarin ja piirtäjän Alberto Giacomettin sanoja lainaten: "tiedän, mitä näen, vasta työskennellessäni". Äänimaailma voidaan ajatella vasta, kun kuvao n leikattu alustavaan rakenteeseensa ja muotoonsa.
Ostoksien jälkeen lähdimme kumpikin koteihimme. Kokkasin Lillille kanapastaa.
