Kerron mielentiloistani


Kirjailijaksi/kirjoittajaksi kasvaminen





minulla on päässäni laatikko
josta kuvittelen piirtyvän kuvan eteeni paperille
kaikille nähtäväks
ja toi laatikko, se ei ees oo niin että tietäisin siitä


tai et valitsisin

mut sit kasvaisin kuin profeetta tehtävänsä kanssa


on kaamea epätoivo ja pimeä, miksi maaailma annoit minulle tehtävän jota en pysty toteuttamaan,

olen heikko, surullinen, hahrainen, egomaaninen, epärealistinen, syntymätön
miksi olen lahjaton? onko reilua yrittää nyppiä snautserinturkki siistiksi jos koira ei alunperinkään ollenkaan tahtonut näyttää miltään?

tee väkivaltaa vallatulle.




oon profeetta inkaia. mul on rakkauden nimi.

--------------------------------

pahint romaanissani on se että jos sitä ei julkaista, niin homma on ajanhukkaa. ajanhukkaa ei ole mikään muu yhtä pahasti kuin todella kovaa yrittäminen ja siitä huolimatta epäonnistuminen.

oon alkanut suunnitella romaanin kronologist etenemist: alku, keskikohta ja loppu. liitukauden mereen viittaamisesta tulee yks sellainen toistuva juttu. tai enhän mä voi vielä sanoa minkä aikakauden merestä, mutta siihen tulis kuitenki jotai semmost vesiteemaa. ajattelin et kolmannessa osassa, jonka nimi olis "expanded minds talk about ideas" satais vettä ihan kokoajan. ilmastonmuutos, nääs.

tuntuu tosi kivalta ja rakastetulta paneutuessa keksimään minkälaisia pikku tarinoita romaaniin vois ympätä, ihan itse keksiä jotain hulluja juttuja - ilmaista jotain mitä on ollut mielessä pitkään, kuten noi kalat. ihan itsekkäästi noin vaan saan kelailla kaikenlaista hauskaa. vaik enhän mä tiedä mitä täst tulee, mut välil tuntuu et täytyy vaan edetä ja kehittyä ja tehdä huolimatta siitä ettei ole mitään takeita kuin jokseenkin 200% inspiraatio tai usko tai joku.

siks just märehdin sitä et olen profeetta: mä joudun tekemään tätä ja asettamaan itseni hyvin alttiiksi: mä periaatteessa olen erittäin sitoutunut sisäisesti ja uskon ideaan jonka toteutumisesta mulla ei ole mitään varmaa tietoa. alkuvaiheillahan mä sanoin ääneenkiin että mä en kirjoita kirjaa vaan mun sivupersoona. mua kuumottaa niskapiissä kun tajuan aina joka toinen päivä että kirjoittamiseni on jonkinlainen ansa, jonkinlainen hyvältä kuulostava tarjous johon oon tyhmyyttäni tarttunut ja koko juttu on oikeastaan vaan pelkkä muistutus siitä että olen hyväuskoinen. no siis, edellises kappalees kuvasin että kalojen ajatteleminen on kivaa, niin on tää toisaalta ajanut mua myös asioihin mitä en muuten olis kokenut.





mullaon taiteellinen avustaja, yhteistyökumppani, orjuuttaja. tänään se on käskenyt keksiä novelliin käänteen. pitää yrittää vääntää jotain ettei se jätä mua kelvottomana.





tässäpä siis ajatuksiani, hajanaisia, mutta kuitenkin.