Nauroin äsken liian lujaa. Herkkä poika meni sekaisin. Sitten hän oli sekaisin 8 tuntia. Minua itkettää. Ja minä huusin hänelle. Sitten yritin potkia häntä. Sitten yritin olla olevinani. Sitten rakastuin taas. Mut joo, ei siit sen enempää.
Mikä on tämä asia kun asiat menee jonkinlaiseen villalankasotkuun aina ennemmin tai myöhemmin, eikä tiedä mistä keriä auki. Solmuthan vain menevät tiukemmalle jos niitä yrittää ratkoa.
Milloin kokisin sen ilon että maailma kysyisi minulta mielipidettä ennenkuin antaisi asioiden tapahtua?
