hylkään tämän edelläesitellyn henkilögarderoobin ja ideat ainakin jossain määrin. michel houellebecq on hoitanut homman jo. aion keksiä jotain muuta. tietty harmittaa päästää irti ideoista mitä kauheasti rakasti, mut toisaalt niist ideoist on jotain saanut irti ja sit aika liikkua etiäppäin.

kyseenalaistan itseni kirjoittajana todella paljon. mulla on niinku "uskoa", holtitonta ja hyvälaatuista, mutta varsinaisesti mulla ei ole käsitystä omista kyvyistäni tai oikein mistään. oon semmonen ihminen joka pyrkii elämään nykyhetkeä mahdollisuuksiensa mukaan, niinpä tähänkin ideaan uskoin ihan kybällä mutta michel houellebecq on hoitanut sen jo.

jos haluan keksiä jotain, mun täytyy keksiä jotain muuta: jumittuminen michel houellebecqiin olis vaan merkki siitä etten usko että voin ilmaista sanomaani muuten kuin äärimmäisen kyynisyyden kautta. (mutta kun se kyynisyys on niin kaunista!) tavallaan herätys tuli siinä vaiheessa ku nmietin mikä kustantaja haluais julkasta michel houellebecq imitaation.

ehkä, ehkä, ehkä on mahdollista luodakin jonkinlainen oma visio, täysin omanlaisensa, olenhan kuitenkin luova ihminen. mulla on alitajuntainen pelko että joka kerta kun päästän irti, se merkitsee että menetän jotain ikuisiksi ajoiksi. no niinhän se on, mutta ei sen pitäisi sitä tarkoittaa että jos yks idea menee roskakoriin niin "mitään ei tule sen tilalle enää koskaan apua apua apua."

tuskallisinta olisi ettei kirjoittaisi romaania. vaan esimerkiksi runoteoksen. yrjöttää pelkkä ajatuskin. miksi? se tuntuis niinkuin alistumiselta. alistumiselta mihin? omaan luonteenlaatuunsa - ehkä olenkin totta vie enemmän runoilija kuin romaanitar. oon melkee paniikissa tätä ajatellessa. romaani olis niin paljon komeempi juttu!




ja tämä on semmoista kasvamista... :)




matka jatkuu ->>>>