Messiaan seuraajaksialkamisen luulisi olevan helppoa. Testasin tänään ja jouduin vaan ravaamaan ämmän perässä. Kun tarjouduin maksamaan meille hampurilaiset ("Olen rikas!!!"), se suostui kääntämään päätä mun suuntaan ja mulkaisemaan. Sit me lähdin seurattavaks messiaaks mut siit ei sit taas tullut mitään: mut aina ei voi voittaa, ees lepposasti kisaillessa.

Messiaan miellyttämisen luulisi olevan helppoa. Mutta oikeasti se ei ole. Messias ei aina tippaakaan periksi. Totuudesta, nääs. Ne on ihme luikeroita. Niillä on aina keino kaivautua syvemmälle eikä halua jättää kaivautumatta.

Seuraajaksiryhtyminen olisi kuin vangitsemista. Ja mua ei ainakaan vangita, näh näh näh. Koska mua ei kiinnosta. Paskaakaan. Se on mun etuni. Olen liian suora, suorastaan villi! OOH MAAMAAMAMAMAAAAAA!!!!!!!!!!!!!

Täytyy uskaltaa enemmän.

Jos et anna itsestäsi ihmisyyttäsi, se menee toisen perässä ravaamiseksi, mukamas askeleiden katsomiseksi, vaikka tosiasiassa olet keskittynyt vain itseesi.

Messias ei ikinä pysähdy ennen kuin olet valmis juoksemaan ja hyppimään esteiden yli.

Koska ei ole tarvetta olla ihminen.

On niitä ketä huijataan ja niitä kenen kanssa huijataan. Tänään oli hyvä läppä Lauttasaaren Kujiksessa. Semmone juoppo yritti saada mult huomioo. Nauroin ihan sikapitkään. Sit lähdin sielt tuolit rymisten. Vaikee oikeastaan ees sanoo miks. Kai sen sit loppujenlopuks laskee niin et 1+1=1=2=10. Kellään ei ole omia intressejä. Kaikki intressit on jumalan intressejä. Sori vaan.