tuntuu niin kummalliselt, niin vitun kummalliselt, se et jossain vaiheessa ei oo enää väliä että kuka on. tai ei niinku oo kukaan. mikä se ilmiö oikein on? oonko mä siinä väärässä vai oikeessa? tai onko semmosta ku väärä ja oikee? tätä mä oon kai aina miettinyt. et saako kontrollin menettää - pitääkö hävetä jälkikäteen vai onko se niinku yks-hailee. teenkö mä pahoja asioita jos päästän irti? voiko jumalan lapsi tehä pahoja asioita? oi ei kai.

ainakin se olo on ihan miellyttävä. jotenkin ylivoimaisen miellyttävä verrattuna kaikenlaiseen. hyvä elämänvaihe varmaan tulos. vuhuu. pyrin siis kerää aineistoo, se nyt täs on kuitenki paljon tärkeämpää kuin omat olotilat. seurailen. vissii kundaliini tai jotain. cool.

uskon kans palvelevani jonkinlaista jumalallista tarkoitusta joka tapauksessa. niinku jos vaikka alan käyttäytyä oudosti, niin se on sit mun tehtäväni maan päällä nyt. tuntuu että ainakin osa musta on jotenkin päättänyt että millään ei oo enää mitään väliä. jos se riittää tekemään mut hulluksi, niin luotan et se on ihan oikein. kun ei se musta riipu kuinka pahasti käy. koska mä en oo tehny mitään tai jättäny tekemättä mitään ansaitsekseni sen. oon vaan jumalan hullu! oonko? nähtäväksi jää! rallalalalaalaa!!

nähdään, heippahei!