on todettava että mulla puhkesi jonkinlainen sivupersoonaisuus pilvitripin myötä.

on olemassa kaksi versiota, tai ikäänkuin useampia hologrammeja mun kertojaminästäni.

mun käyttäytymistä tarkastelemalla voitaisiin varmaan todeta seuraavaa:

on olemassa uhkarohkea henkilö joka törsää rahaa koska uskoo olevansa kirjailija ja sen arvoinen. haastattelee ihmisiä, lukee iltapäivälehtiä ideoiden toivossa, lukee englannin poliittisesta järjestelmästä 1700-luvulla koska se mahdollisesti sivuaa kirjan erästä aihetta (mistäköhän sekin idea tuli), vetelee hullulla inspiraatiolla ja täydellisellä luottamuksella. kaikki tämä niinkuin viikon sisään niinkuin se olisi itsestäänselvyys ja parasta maailmassa. lähettää salaisia viestejä jälkimmäiselle henkilölle joissa kysyy miltä elämä tuntuu nyt kun kaikki on niin helvetin hyvin ja maagista.

sitten on olemassa tämä toinen joka on kyllästyä kuoliaaksi tässä ihmisten paskassa maailmassa eikä sillä oikeastaan ole hirveästi muistikuvia siitä mitä on tapahtunut, ja joka kokee suuria epäilyksiä kaiken suhteen. sen perusperiaate elämässä on säästää liekkiä ja pyrkiä selviämään hengissä.

oma mieleni pitää mua pilkkanaan, se on jotenki selvä. tai mä hämään itseäni tietämättä siitä oikein mitään.

äsken lausuin ystävälle ääneen miten mahdottoman tuskallinen paikka tämä on, että en edes osaa olla täällä, ja silmistäni alkoi tulvia rakkauden kyyneleitä, pyyteetöntä valuntaa.

ehkä noiden kahden kombo on jotain mikä mun täytyis oppia yhdistämään. ihan niinku ne olis 2 aivan eri ihmistä!!!!!!!! kuumottavinta ikinä. mut en valita, viimeinen viikko on ollut elämäni paras.

mitäköhän mulle oikein tapahtuu, milloinkohan tämä oikein loppuu, on jotenkin aika tuskallinen ajelu.