supersankaritaitoni kehittyivät verrattain nopeasti.

mut tuntuu et on paljon räjähtelyy: lentelevii verkkoi, lentäähuristavia autoja


ja vähän asiaa. sädepyssyt rikki. en tiiä onks se semmost et oon tyhjä ihminen vai et ei vaan oo mitään ilmaistavaa.

tänään ki

pingviinit
yhteinen tuottaminen
typeryys



rakkaus on makeaa
hunajaa johon vois hukkua

elämässä vain yks hetki jolloin oikeasti tajuaa


blaa blaa


tänään ei kummempaa sanottavaa. pohdin pitäiskö opiskella uudelleen historiaa - lukion oppimäärä kadonnut pintamuistista - jos jonkinlaista uskottavuutta tai tarkkanäköisyyttä tahtois luoda romaaniin. haluaisin käsitellä kuitenkin jotain erikulttuureja, aikakausia tämmöstä. ehkä 77 eri mestaa niin kuin jeesus sanonut että 77 kertaa pitää pyytää anteeksi.

pohdiskelen miks esim michel houellebecq on mulle niin tärkeä ja mistä mä nautin kirjoittamisessa.

mä nautin vaikutelmien luomisesta. vaikutelmien joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä.

tää olis michelin suuntaista ajattelua, ja ehkä tutkailen sitä nyt itsessäni.

mun mielestä on ihanaa jotenkin teeskennellä jotain tietyntyyppistä ihmistä kirjoittaessani. ja saada semmonen onnistumisenkokemus siinä että olisi joku. ehkä se on semmonen narsistinen piirre. iloita siitä että pystyy vyöryttää mitä typerämpiä ja typerämpiä juttuja ilman että oikeastaan on mitään näkyvää syytä miksi niin pitäisi tehdä.

mutta tämähän ei ole koko totuus.

mutta tuo mulle tällä hetkellä tuottaa iloa. ihan kiintoisaa. michel. ahh.

hylkään tämän edelläesitellyn henkilögarderoobin ja ideat ainakin jossain määrin. michel houellebecq on hoitanut homman jo. aion keksiä jotain muuta. tietty harmittaa päästää irti ideoista mitä kauheasti rakasti, mut toisaalt niist ideoist on jotain saanut irti ja sit aika liikkua etiäppäin.

kyseenalaistan itseni kirjoittajana todella paljon. mulla on niinku "uskoa", holtitonta ja hyvälaatuista, mutta varsinaisesti mulla ei ole käsitystä omista kyvyistäni tai oikein mistään. oon semmonen ihminen joka pyrkii elämään nykyhetkeä mahdollisuuksiensa mukaan, niinpä tähänkin ideaan uskoin ihan kybällä mutta michel houellebecq on hoitanut sen jo.

jos haluan keksiä jotain, mun täytyy keksiä jotain muuta: jumittuminen michel houellebecqiin olis vaan merkki siitä etten usko että voin ilmaista sanomaani muuten kuin äärimmäisen kyynisyyden kautta. (mutta kun se kyynisyys on niin kaunista!) tavallaan herätys tuli siinä vaiheessa ku nmietin mikä kustantaja haluais julkasta michel houellebecq imitaation.

ehkä, ehkä, ehkä on mahdollista luodakin jonkinlainen oma visio, täysin omanlaisensa, olenhan kuitenkin luova ihminen. mulla on alitajuntainen pelko että joka kerta kun päästän irti, se merkitsee että menetän jotain ikuisiksi ajoiksi. no niinhän se on, mutta ei sen pitäisi sitä tarkoittaa että jos yks idea menee roskakoriin niin "mitään ei tule sen tilalle enää koskaan apua apua apua."

tuskallisinta olisi ettei kirjoittaisi romaania. vaan esimerkiksi runoteoksen. yrjöttää pelkkä ajatuskin. miksi? se tuntuis niinkuin alistumiselta. alistumiselta mihin? omaan luonteenlaatuunsa - ehkä olenkin totta vie enemmän runoilija kuin romaanitar. oon melkee paniikissa tätä ajatellessa. romaani olis niin paljon komeempi juttu!




ja tämä on semmoista kasvamista... :)




matka jatkuu ->>>>

naistenlehdentoimittajan tarina ~ ~ ~

Harri kertoo:



"Tutustuimme yhteisen ystävän syntymäpäivillä.

Ensitreffit ilmeiset ja kiihkeät.

Kosinta metsätiellä.

Häistä halusimme luoda täydellisen päivän. Romantiikka jota emme koskaan tulisi unohtamaan. Naimisiin voi mennä vain kerran.



Vielä yksi huippukohta odottaa: katharttinen anteeksianto."

ajatus: kalman linja kirjoittajan työssä.

hahmo lähtee

Ensimmäinen ilta kun tahdoitkin lähteä pois luotani. Se oli mielestäsi hyvä idea. Hyvä ideasi löi minua palleaan.

http://youtu.be/0ZvwykzRTjA

historian siipien värinää

Seuraava muotisuuntaus tuhoutuvassa maailmassa oli rintojen keinotekoinen pienentäminen plastiikkakirurgian keinoin. Kansallista hengennostatusta pidettiin niin tärkeänä, ettei halukkaiden tarvinnut maksaa kalliista yksityisklinikkakäynneistä tai zeppeliinin paikkalipuista kohti halvempia klinikoita Savimaassa tai Eeslanissa. Sairaaloissa umpisuoli- ja polvivammapotilaiden hoitoa lykättiin, eräällä tapaa pyrittiin lykkäämään sivuun ja unohtamaan.

Kriittisiä ääniä ei kuulunut. Ei puolustajia luonnollisenkokoisille rinnoille: kun oli ollut kyseessä rintojen suurentaminen kuului tapoihin paheksua joko kulttuurin tai yksilön ulkonäkökeskeisyyttä, joskus kumpaakin.

Hiljaisuus syntyi syväksi kun tuhannet ja tuhannet kansalaiset hyödyntivät kansalaisoikeuttaan ja tyhjensivät vaivalloisiksiyhtäkkiäkäyneet rasvaiset tissinsä, luovuttaen ihransa kirurgien kissojen kätevästi pakastettavaksi ja sulatettavaksi iltapalaksi. Sillä kevyempinä he leikkauksesta toivuttueen kulkivat, selkä suorempana. Leikkauksen läpikäyneet tunsivat tuntevansa sisäpiirin, kuuluvansa kansallisen terveyden valvojiin. He saattoivat huudella kaduilla: "Mitä rintakarvasi peittävätkään? Shrink dee, get the cup B!" Sen enempää härskeyksiin menemättä, tässä on tullut kuvattua tuon ajankohdan ilmiö. Silloin pienennettiin rintoja; rintojenkoosta riippumatta sinulla oli mahdollisuus sanoa rintojesi olevan liian suuret, ja saada hoitoa.

catastrophe district

en osaa olla ilman sinua.
soitat kitaraa.
en osaa olla ilman sinua.
soitat pianoa.

jonain päivänä aurinko paistaa!
paistaa taas! ja silkkiniityllä pelataan jalkapalloa
sadekuuroon asti
sadekuuroon asti

elämän antamassa loisteessa
haluan kävellä vierelläsi
hymyni loppumattomana hyökynä
tunnen hengityksesi ja
varjosi heittäytyy minua auringolta suojaamaan

jonain päivänä aurinko loistaa!
loistaa taas! silkkiniityllä pelataan jalkapalloa
kysyt tahdonko tanssia kanssasi
aiot lopettaa kitaransoiton
haluat vain tanssia
jäädä penkille katsomaan kanssani
miten sadekuuro puhdistaa kentän pelaajista
ja sinä jäät kanssani

hymyilen pienesti
sille ettei maailma minua pettänytkään

& 57 90 000 ?? 1118& 333 444 872 1

henkilöhahmo: neiti Catastrophe District

neiti, teitä odottaa puhelu kuvastimessa
jumala soittaa teidän arvollenne
hän pahoittelee suorittamaansa virhettä
ja lupaa avaavansa hautausmaan itäportin kello viideltä tänään iltapäivällä
mutta menkää toki itse kuuntelemaan mitä hänellä on sanottavanaan.

jumala saanko puhutella teitä, jos pidän kieleni keskelle suuta?
vai rankaisetko minua? mistä sinä rankaiset minua? siitäkö
etten osaa olla ilman sinua?
olen kiusankappale
mutta olen rakastettusi



avaan hautausmaan itäportin kello viideltä tänään iltapäivällä
jos tahdotte tavata kuolleita sukulaisianne -
tehkää hyvin ja tulkaa.

henkilöhahmo: neiti Catastrophe District

Minä haluan alkaa kuuluisaksi. Niinkuin äiti Amma tai vähintään niinkuin Ibi Love.

Nauroin äsken liian lujaa. Herkkä poika meni sekaisin. Sitten hän oli sekaisin 8 tuntia. Minua itkettää. Ja minä huusin hänelle. Sitten yritin potkia häntä. Sitten yritin olla olevinani. Sitten rakastuin taas. Mut joo, ei siit sen enempää.

Mikä on tämä asia kun asiat menee jonkinlaiseen villalankasotkuun aina ennemmin tai myöhemmin, eikä tiedä mistä keriä auki. Solmuthan vain menevät tiukemmalle jos niitä yrittää ratkoa.




Milloin kokisin sen ilon että maailma kysyisi minulta mielipidettä ennenkuin antaisi asioiden tapahtua?

pakko kokeilla kirjoittaa kirja, pakko saada varmuus


kertokaa onko jumalaa olemassa

ikuisuus kanssasi ihminen

sain kenet
eniten halusin


tuoksut käsilläni
olisinpa käsivarsillasi



ikuisuus kanssasi ihminen



sain itseni
jostain koirankujeesta kii


ja sitten hiljaa hyvästelin




kerään yhä pyykkiä lattioiltasi

sanon etten pysty viemään sitä sinulta

mutta nauran täällä ääneti kolkkoa naurua



hyväksy minut tällaisena tai älä
sitten hiljaa hyvästelin

leikitäänkö
elämää

ei tätä olisi kukaan koskaan nähnyt
tätä surua
ei missään koko maailmassa
eikä toisilla planeetoilla

tunteet kutittaa iholla
hiljaa kuin kevättuuli



hetken olen oma itseni
rakkauden kanssa sinut

ja hetken oma itseni